keskiviikko 11. joulukuuta 2013

Kukkia nätisti

En varsinaisesti ole mikään kukka-ihminen. Viherkasvit saan aika usein kuolemaan tai ainakin huonoon kuntoon, puhumattakaan mistään, mihin tulisi kukkia.. Pihan puolella yritän kovasti aina kesäisin, mutta aika keltanokka olen sielläkin. Harjoittelukenttää pihalla piisaa, taitoihin nähden vähän liikaakin, mutta vähäisten istutusten määrän olen selittänyt tähän asti sillä, että lapsille pitää riittää leikkitilaa ja onhan se nyt helpompi leikata nurmikkokin, kun ei ole puskaa vieri vieressä. 




Joulutähti on aika hyvin minulla aina kestänyt, olen jopa siihen kyllästynyt, ennen kuin itse kasvi on kuihtunut. Tässä asetelmassa se onkin ainoa aito asia.. Havun nappasin kaupasta, koska luulin sitä oikeaksi, riittävän eloisa ainakin minulle siis. Hopeiset jutut ovat vanha löytö kirpparilta ja kestävät nekin joulusta toiseen.





Etuterassille tein tällaisen asetelman, jossa myös samaa hopeista oksaa, pari kanervaa, sammalta ja vähän vihreää. Pohjana sinkkivati ja koristeena purkki kynttilälle.




Vielä olisi työn alla joulukukkaviemiset anopille ja äidille. Niistä ehkä sitten myöhemmin. Paitsi että apua! Jouluun on enää pari viikkoa!! Miten se aika taaskin menee niin nopsaan..?

2 kommenttia:

  1. kiitos! Eräs pieni ihminen sanoi tuosta etukuistin asetelmasta, että siinä on sieniä..luovaa porukkaa!

    VastaaPoista