torstai 29. toukokuuta 2014

Kesämökki

Onhan se hienoa rakentaa oma mökki! Tänään tein kolme ja tyttö teki kaksi.. Ihan itse sahattiin ja maalattiin ja hyviä tuli! Yritin tehdä katosta sellaisen ihan normaalin, mutta vinoonhan se meni ja parempi tuli! Nämähän on nyt sellaisia kun mökin kuuluu ollakin..ei sähköä, ei juoksevaa vettä, ei mitään mukavuuksia kuten esim...ovi. 




Tänään olikin vähän jännä päivä kun aamulla meinasin vetäistä kahvit väärään kurkkuun avatessani facebookin.. Siellä oli laitettu jakoon uutinen, jossa kerrottiin että iso karhu oli liikkunut viime yönä tässä meidän tien kohdilla..samantien piti ulkona käydä tsekkaamassa onko siellä mitään merkkejä siitä. No ei näkynyt, mutta naapurissa kuului olevan kuhinaa jota lähdettiin katsomaan. Selvisi sitten se karhun reitti joka kulki tästä talojen takapihojen kautta.. myös siis meidän pihalla oli käynyt ja tarkempi syynäys tuotti tulosta ja mansikkamaasta löytyi tassunjäljet.. hieman alkoi hirvittää! Käytin koiraa iltapissalla vielä illalla pihalla noin puolta tuntia ennen, mut sit menin nukkumaan enkä siis tiennyt koko otuksesta mitään ennen kuin aamulla! Oishan siinä saattanu jäädä aika sanattomaksi jos se ois rymynnyt tuolta puskasta just silloin!


 Naapurin pihalle oli jäänyt komeat jäljet myös




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti