keskiviikko 21. toukokuuta 2014

Olohuoneen aurinkoinen tyyli

Ihanien hellekelien kunniaksi päätin vähän tuoda aurinkoa myös sisälle. Ikkunoihin tuli samettipintaiset reikäverhot ja sohvalle pääsi cittarista hankitut ihanan keltaiset tyynyt. Tuo keltaisen sävy on tosi kaunis, se ei ole niin kirkas keltainen, vaan enemmänkin sinapinkeltaiseen vivahtava. Tykkään kovasti! Jätin viime kauppareissulla ne vielä hyllyyn, mutta jäivät niin "huutelemaan" että nyt otin ne mukaan.







Koirulikin tuli katsomaan, mitä mä oikein puuhaan. Sillä on tähystyspaikka tuossa sohvan nojalla. Räpsin sitten siitäkin muutaman kuvan todetakseni taas kuinka haastavaa se on! Musta koira joka ei ole sekuntiakaan paikallaan.. En ole siitä saanut vielä sitä täydellistä otosta koskaan ja koira on ollut meillä jo kolme vuotta..


Jotkut asiat vaativat aikaa.. Luulen että tämä löytökaappi koululta on sellainen. Mielessäni sijoitin sen jo eteiseen, mutta minne sitten taas siellä oleva penkki laitettaisiin? Mietin vielä siis toisia vaihtoehtoja. Joita on mm. ompeluvälinekaappi, työkalukaappi, koristetyynykaappi (!), lehtikaappi, urheiluvälinekaappi jne. Nostin sen tuohon olohuoneeseen terassilta väliaikaiseen säilöön että vähän sitä putsaan  ja irrottelen ylimääräisiä osia. Passasi aika hyvin kyllä värinsä puolesta tuohon mustalle seinälle! Ei se siihen kuitenkaan voi (ehkä) jäädä, mutta annan nyt luovuudelle tilaa miettiä sen lopullista kohtaloa ja väriä.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti