perjantai 24. heinäkuuta 2015

Virkatut vesimelonit

Pitkästä aikaa tartuin virkkuukoukkuun ja tällaista syntyi tällä kertaa. Jostain kuvan tällasesta näin ja pitihän se itsekin kokeilla. Kivoja tällaiset kestävät lelut! Meillä on koti-ja kauppaleikit niin suosiossa, että tällaiselle on kysyntää.


Ensin virkkasin pinkin 10 cm halkaisijaltaan olevan pyörylän jonka reunustin yhdellä valkoisella kierroksella. Sen jälkeen taitoin työn kahtia ja virkkasin reunan kiinni vihreällä. Lopuksi mustalla langalla siemenet ihan vaan neulalla ja langalla tuohon päälle. Äkkiä valmistuivat ja sujahtivat piknikleikkiin mukaan! :)

To do-listalla on enemmänkin leikkeihin tulevia juttuja kunhan saisi aikaiseksi.. Appelsiinilohkoja tulee tällä samalla periaatteella ja ruskeita täytekeksejä on jo työn alla.

Tänään oli viimeinen lomapäivä tällä erää.. vähän ristiriitaiset fiilikset maanantaita kohtaan.. Toisaalta ihanaa ja toisaalta vähän tympii.. seuraava pitempi vapaa on kyllä jo elokuun puolessa välissä et ehkä sitä jaksaa :). Mietin jo syksyä ja kaikkea tekemistä sinne. Kynsilakkakoruja on valmistunut ja uusia lakkojakin hankittu. Myös tytön hylkäämä nukketalo vähän houkuttaisi, kun en sitä raaski kyllä myydäkkään.. et jospa... ;)).

Ettei vaan tule missään vaiheessa mitään tekemisen puutetta ;). Monet ovat kysyneet multa et miten ehdin tehdä kaikkea??  No just tällä lailla tuhat rautaa tulessa yhtä aikaa ja ajatuksissa sata muuta!

Rentoa viikonloppua!


5 kommenttia:

  1. Kivat ja helpon tuntuset! Mulla on noin virkatut herkut ollu vasta sellasella "oispa kivoja"-asteella...meillä ei ne kauppaleikitkään oo mitenkään pop, niin ei oo vielä tullu sysäystä, että saisin aikaseks :D
    Mää saan olla vielä ens viikon "nollat taulussa".Sain työvuorot ekalle työviikolle tänään, niin koitankin olla nyt sitten ajattelematta...vähän harmittaa, että oon ihan saamaton kun käyn töissä. Ei vaan virta riitä muuhun kun pakollisiin. Ehkä toivottavasti välillä viikonloppusin :)
    Mukavaa viikonloppua! :)

    VastaaPoista
  2. Tosi söpöt melonin siivut.
    Niitä täytekeksejä meinasin itsekin kokeilla.
    Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  3. Nämä ovat kyllä helppoja tehdä! Mulla ehkä arkena tulee tehtyä enemmän juttuja vaikkakin suuremmat työt menee viikonlopulle. Nyt lomalla on ollut päivärytmi niin sekasin että tuntuu ettei oikein saa mitään aikaseksi :)

    VastaaPoista
  4. Tosi ihanat! Noistahan tulis tosi kivat pannunaluset kun tekis pyöreitä melonipaloja.

    VastaaPoista
  5. No niinpä! Voisi kokeilla sitäkin :)

    VastaaPoista