sunnuntai 19. marraskuuta 2017

Jouluvaloja

Tänä vuonna olen jotenkin hitaalla päällä näiden joulujuttujen kanssa. Yleensä mulla on marraskuun alussa jo kaikki joulukoristeetkin esillä. Nyt on vaan valot asennettu. No, ne onkin mulla tärkein tunnelmanluoja. Eihän sitä paljon muuta tarvitsekaan.


Keittiön hyllylle hypähtivät kimallekauriit simppelin valosarjan kanssa.


Itse tehty diy-valaisin siirtyi olohuoneen kaapiston päälle. 


Ja joka joulun must-juttu paperitähti tietysti ikkunaan. Ilman paperitähtiä ei kyllä joulu tule..;)


Makkarin seinää koristaa pyöreä valokranssi.

Eilen täällä satoi hirmuisesti lunta. Kaikki olivat koiraa myöten aivan intopiukeana pihalla :)
Joulufiiliskin kohosi monta astetta! Ehkäpä alan laittamaan niitä koristeitakin pikkuhiljaa..

Onko sinulla jo joulufiilistä?

perjantai 17. marraskuuta 2017

Elämäni vuosi 2018

Vuosi lähentelee loppuaan ja on kalenterin hankinta-aika. Kalenterimanialaisena mulla toki on vähän liikaakin vaihtoehtoja, mutta nyt halusin tällaisen "valmiin" jossa olisi suomenkielinen teksti ja päivämäärät ym valmiina. Kalenteriin törmäsin Kalenterimanian Youtubekanavalla (linkki lopussa) ja olin saman tien myyty! Tämä on paljon enemmän kuin kalenteri. Tämä on samalla elämänhallintaopas.

Yksi hyvistä jutuista on kannen muokkaamismahdollisuus. Olin niin innoissani tästä, että tein tähän jo uuden, omannäköisen kannen. Värityskuva on kannessa tällä hetkellä.


Kokona kalenterissa on A5 ja se on kaiken sisällön kanssa aika paksu kokonaisuus. Kuminauha pitää paketin siististi kasassa.

Kalenteriosa on aika simppeli. Joka päivälle on tarpeeksi tilaa ja alhaalla on vielä osio viikon tavoitteille ja onnistumisille.


Joka kuun lopussa on tilaa ruokasuunnitelmille ja osio tuloille ja menoille. Ja lisäksi vielä pieni värityskuva!

Kalenterin lopussa on sitten sitä elämänhallintaa aika runsaasti. Vaikka kalenteri ei varsinaisesti ole vielä käytössä, en malttanut olla koristelematta ja värittämättä sitä hiukan..









Tämä kalenteri on todella monipuolinen! Jos innostuit, sitä pääsee tilaamaan mm. täältä.

Esittelyvideon pääset katsomaan täältä.

Onko sinulla jo kalenteri ensi vuodelle?


tiistai 14. marraskuuta 2017

3D - seinäpaneelit

Muutama viikko sitten kun kävin sopimassa työharjoittelujuttuja K-raudassa tutkailin samalla vähän myymälää ja ilokseni huomasin nämä 3d-paneelit tarjouksessa. Poistuvat valikoimista ja hintaa oli enää yhdelle paneelille 3€. Olen näitä ennenkin ihaillut, joten ei tarvinnut kauan miettiä otanko vai en..  Matkaan lähti 6 paneelia tarkoituksena tehdä niistä taulu olohuoneeseeen.

Kotona kuitenkin huomasin että eivät näytä valkoisella seinällä miltään ja niiden maalaaminen ei kiinnostanut, koska tykkään niistä tuollaisena todella paljon. Aikani miettiessä näille uutta paikkaa, ajattelin kokeilla niitä pojan siniselle seinälle. Poika tykkäsi ideasta, joten siellä ne nyt ovat!


Kiinnitystä pitää vielä miettiä, sinitarralla eivät pysy.. Siimalla varmaan yritän väkertää, koska en nyt halua näitä naulata seinään tai kiinnittää kaksipuoleisella teipillä.




Saa näistä upeita myös maalaamalla. Opintomatkalla Tikkurilan maalitehtaalle ikuistin kameraani heidän kahviossaan olevan seinän. Voi kun osaisi tehdä tuollaisen liukuvärjäyksen!


Työharjoittelua on takana nyt reilu viikko. Olen saanut tehdä todella monipuolisesti kaikkea. Sinne tulee kokonaan uusi keittiöosasto ja olen tasoitellut seiniä, maalannut, tapetoinut ja kasannut keittiökalusteita. Mukava nähdä sitten valmis kokonaisuus jossa on ollut itse mukana :)

Tänään tänne satoi hieman uutta lunta. Niin toivon, että tulisi jo kunnon talvi! Olisi valoa ja ulkonakin näyttäisi kauniimmalta :). Myös joulujuttuihin se toisi oman kivan tunnelman!


sunnuntai 12. marraskuuta 2017

Kampauspiste tyttärelle

Oman työhuoneeni rempassa suljettiin kulku tytön huoneesta vaatehuoneeseen. Ratkaisu ei ole lopullinen, suojana on vain kevyt levy, jonka voi myöhemmin näppärästi ottaa pois.

Rumahan tuo lastulevy tietenkin oli ja ajatuksena olikin siihen keksiä jotain. Nyt oli sen muutoksen aika. Mikäs siihen paremmin sopisi tyttölapsen ollessa kyseessä kuin kampauspiste?

Kaveri ehdotti tähän ovea, johon tulisi peili ja takana olisi kapeita hyllyjä/lokeroita. Ehdottomasti hyvä idea ja ehkä toteutankin sen sitten myöhemmin. Nyt halusin valmista helposti ja nopeasti, joten menin siitä aidan matalasta kohdasta.

Maalia, peili, purkkeja ja koukkuja. Eihän siihen muuta tarvi niin nuoren neidin salonki on valmis!






Leppoisaa sunnuntaita ja hyvää isänpäivää kaikille isille!

keskiviikko 8. marraskuuta 2017

Joulukortit 2017

Jouluaskartelut on nyt virallisesti aloitettu, kun korttipaja käynnistyi! Haluan olla niin perinteinen, että laitan vielä postin vietäväksi tällaisen "oikean" kortin. Onhan sitä postia kiva saada vaikka niin moni asia nykyään on virtuaalista.

Tänä vuonna ajatuksena oli tehdä mustavalkoisia ja moderneja kortteja, mutta katsokaa nyt näitä taas.. ;)





Muutaman hillitymmän tein kokeeksi kun sattui olemaan pala tuollaista nuottitapettia.


Meinaatkos sinä lähettää kortteja ja teetkö ne kenties itse?

sunnuntai 5. marraskuuta 2017

Diy- porrastaulu


Tällaiset porrastaulut ovat nyt kovasti esillä monissa sisustuskuvissa. Alkuperäinen vanha taulu olisi kiva, mutta melkeimpä mahdotonta kohtuuhinnalla saada. Myös kaupoissa näitä alkaa olemaan, mutta hinta siltikin hirvitti, joten tämä piti tehdä itse!

Netistä kaivelin ideoita ja yksi vaihtoehto oli tehdä pilleistä. Tämähän sopi mulle oikein hyvin ja ei kun kokeilemaan! Käytin tähän noita Kapelin ohuita mustia pillejä, joiden halkaisija on 3mm. Pituus sopi täydellisesti kotoa löytyneeseen kehykseen.


Kirjaimet tilasin Granitista. Rautakaupasta ja lukkoliikkeistäkin näitä voi irtona ostaa, mutta edullisemmaksi tuli mielestäni tuo useamman kirjaimen paketti jos haluaa tekstiä vaihtaa.



Kokeilin pillejä ensin tähän tavalliseen kehykseen. Sopivat hienosti, mutta kirjaimet eivät tässä ilman lasia pysyneet, kun en halunnut niitä liimata. Lasin laitto jälkeenpäin oli hankalaa, joten vaihdoin kehystä.


Tämä ikean vitriinikehys sopii täydellisesti! Teippasin pillit reunasta kiinni ja painoin kirjaimet pillien väliin. Alle laitoin mustan paperin, jotta raot ei niin näy. Kansi pitää kirjaimet paikoillaan ja tekstiä on helppo vaihtaa.


Ihan mahdoton kuvata, kun niin kiiletelee, mutta tuli kyllä hieno! Ja kun kehys löytyi valmiina, ei hintaakaan tullut kuin reilun kympin verran. Taulu majailee meillä eteisessä, mutta en keksi paikkaa jonne tällainen ei tekstiä vaihtamalla sopisi! 

Huomenna alkaa työharjoittelu K-Raudassa. Vähän jännittää!..  Voin vaan kuvitella kuinka paljon siellä tulee uusia ideoita myös omaan kotiin.. ääk! ;)

tiistai 31. lokakuuta 2017

Vanhat matkalaukut

Matkakuumeen iskiessä ei multa ainakaan laukut lopu! Vanhojen laukkujen kokoelma on taas kohentunut parilla uudella tulokkaalla. Komea pino näistä jo syntyy!


Tyttären huoneeseen näitä kokeilin, mutta loppusijoituspaikka onkin eri, koska ei näille oikein lattiapinta-alaa oikeasti löydy..

Pari laitoin kaapin päälle tytön huoneeseen 


Ja loput laitoin omaan työhuoneeseen 


Uusia tulokkaita ovat nuo musta alimmainen ja ruskea päällimmäinen.


Laukut löytyivät paikallisesta kierrätyskeskuksesta ja kotona huomasin toisessa laukussa olevan edesmenneen naapurin miehen nimen :). Ei kauas laukku päässyt!


Voi kun pääsisi jonnekin kauas ja lämpimään..

sunnuntai 29. lokakuuta 2017

Pinkki pukeutumishuone

Syysloman kunniaksi päätin tehdä pientä pintaremonttia. Koulussa olikin ollut sopivasti tapetointihommia ennen lomaa, joten jatkoin sitä kotonakin! Työhuoneen rempassa kaupasta lähti matkaan pari rullaa pinkkiä tarjoustapettia. Mietin jos sitä olisin laittanut sinne toiselle seinälle, mutta jätin kuitenkin pinnan valkoiseksi ja hyvä niin. Väriä olisi tullut pieneen tilaan liikaakin.

Nyt kuitenkin nuo pari rullaa huutelivat kaapissa, että minnekäs me? Mietin hetken ja sitten keksin niille täydellisen paikan! Vaatehuoneessa oli konmarituksen johdosta tavara vähentynyt niin, että paljasta (valkoista) seinää pilkisteli. Pinkki on ehkä vähän uskalias väri, mutta vaatehuoneessahan sitä ei tule koko aikaa katseltua, joten sinnehän se sopii.

Tulihan sinne ihanasti väriä! Tila tuntuu nyt myös jotenkin isommalta ja tuo peilipöytä korostuu upeasti.





Laukut laitoin naruun roikkumaan kuten olivat olleet aiemminkin.



Tällainen tila oli ennen. Hyllyjä on ollut tuossa seinällä, mutta peilipöydän tulon jälkeen niitä ei ole voinut käyttää. Eikä niille loppujen lopuksi ollut edes suuri tarve, joten otin pois kokonaan.


Niin se loma hujahti ja huomenna olisi taas koulupäivä kaikilla.. Tämä olikin loman isoin projekti, muuten olen rentoillut, lukenut kirjaa, tehnyt pieniä diy-juttuja ja suunnitellut jo hieman tulevaa joulua! Tänä aamuna oli ihana herätä, kun vihdoinkin meilläkin oli maassa lunta ja lisää tulee koko ajan. Niin paljon virkumpi fiilis, kun on valoa!

Viikonlopun ajan ollaankin tytön kanssa kaksin, kun miehet on reissussa. Tänään ulkoillaan, askarrellaan ja ehkä vähän leivotaan! Mitäs sinä teet tänään?

torstai 26. lokakuuta 2017

Heijastin kauluri

Jatketaan vielä heijastusteemalla.
Minusta heijastinliivit pitäisi olla tyylikkäämpiä.. Pidän kyllä liiviä lenkillä, mutta tuntuu vähän epämukavalta pukea se päälle esim. mennessä illalla johonkin tapahtumaan ja sieltä pois..

Tähän hain ratkaisua ja päätin minäkin tehdä jotain heijastavasta langasta. Heijastinkoruhan mulla jo on, mutta yksistäänhän se ei oikein riitä. Aloin tekemään rannekkeita, mutta niistä tuli niin rumat ja paksut, että purkuun meni. Kaulahuiviin lanka (yksi kerä) ei riittänyt ja lisää en halunnut ostaa, joten tällainen kompromissikauluri siitä sitten tuli! Ehkä tämä on jopa minusta hienompi kuin perinteinen kaulahuivi. Ja kehtaa laittaa ilta-/yöjuoksullekin kaulaan!





Tulipas sumea kuva tästä toisesta, mutta loistaahan se!

Täällä jatketaan vielä lomaa ja odotetaan sitä lunta saapuvaksi! Talven ensimmäinen lumisade on aina niin taianomainen hetki! Flunssakin on helpottanut ja jaksaa taas touhuta yhtä sun toista :)

Mukavaa päivää!

tiistai 24. lokakuuta 2017

Munankuorimosaiikki

Piti tätäkin kokeilla! Aloitin pienellä työllä ja tein koruja (taas..). Pohjaksi leikkasin ohuesta vanerista paloja ja liimaus ja pintaväritys hoitui kynsilakkojen avulla. Kynsilakkakoruihin olen jo vähän kyllästynyt, niin näihin oli hyvä käyttää vanhoja lakkoja. 


En nyt oikein innostunut.. Oli ihan hauska ja helppo tehdä, mutta en oikein keksi muuta paikkaa, mihin tämä tällainen mosaiikki sopisi. En yleensäkään tykkää mosaiikkipinnoista. Mutta ompahan nyt kokeiltu ja saatu selvyys tällaiseen tekemiseen!

Mulle käy tosi usein niin, että kun loma alkaa, niin puskee flunssa päälle. Niin nytkin... Onneksi sain jo isoimmat hommat tehtyä ennen kuin tauti iski, joten loppuloman voi ottaa rennommasti. Erittäin tyytyväinen olen vaatehuoneessa tapahtuneeseen muutokseen josta lisää myöhemmin ;). Nyt lähden lepäilemään!

Kivaa tiistaita!

sunnuntai 22. lokakuuta 2017

Keltainen puutuoli

Äidilläni oli vanha puutuoli, jota oli jo roskiin heittämässä. Onneksi ehdin pelastamaan sen, koska aika hauska ilmestys siitä tuli näin ehostettuna.

Edellisestä tuolin hionnasta viisastuneena en edes yrittänyt hioa muuta kuin vähän pinnasta. Tällä kertaa maalina oli Maston Zero spraymaali ja en kyllä tykännyt yhtään! Tuo zero on sellaista vesiohenteista ja se ei haise ollenkaan. Voisi siis sisälläkin maalailla. Itse maalasin ulkona ja sekin tietysti saattoi olla syynä että maalia ei oikein kunnolla suuttimesta tullut, suutin tukkeutui vähän väliä ja muutenkin homma takkusi koko ajan. Ensi kerralla valitsen toisen maalin.

No, en mitään priimaa lähtenyt edes hakemaan. Maalia suihkin kaksi kerrosta ja tällainen siitä tuli!



 Kokeilin tuolia mustalle seinälle, mutta oli mun makuun liian räikeä kontrasti!


 Lopullinen paikka löytyi sohvan vierestä.


Tässä tuoli ennen maalausta:


Värikästä päivää!

keskiviikko 18. lokakuuta 2017

Tyylikäs lasirasia

Viime käynti kierrätyskeskuksessa oli taas antoisa. Peiliä lähdin hakemaan, mutta sitä ei nyt löytynyt. Jotain muuta senkin edestä! Muita löytöjä esittelen toisella kertaa. Tänään kunnian saa tämä ihana Suomi 100-teemaankin sopiva sininen lasirasia. Hintaa ei ollut tällä nimeksikään ja huomaahan sen että ei ole sama tuote kuin Iittalan Vitriini, mutta mulle käy tämä mainiosti. Tykkään!






Sinisiä Hetkiä Sinunkin Päivääsi!

sunnuntai 15. lokakuuta 2017

Syystunnelmaa

Pikkuhiljaa virittelin jo lyhtyjä ja valoja ulos ja muutenkin laitoin vähän syksyisempää koristetta. Näillä pärjää nyt taas vähän aikaa!








Kukahan haravois??..


Hämmästystä herätti Kalajoella kauppareissulla bongattu koivu, jossa oli punaiset lehdet! En ole koskaan moista nähnyt.. Sehän piti sitten googlesta tarkistaa ja kyseessä on hieskoivun mutatoitunut muoto, punakoivu. Keväällä sen lehdet vihertää, mutta muuttuvat kesällä punaisiksi. Viihtyy parhaiten Pohjois-Suomessa. Aika jännä!




Kuva on otettu pari viikkoa sitten, ei mahda enää olla lehtiä yhtään tuossakaan puussa. Niin toivon että tulisi jo lunta.. Tämä pimeä ja kostea kausi niin ahdistaa..
Viikon päästä alkaa onneksi syysloma. En muista milloin viimeksi olisin koko syyslomaviikon lomaillut. Viikolle onkin kerätty useampia diy-juttuja, mitä ei muuten ole ehtinyt/jaksanut tehdä.

Mukavaa sunnuntaipäivää ja alkavaa viikkoa!