keskiviikko 5. huhtikuuta 2017

Puuhelmiamppeli

Olkkarin uusi järjestys vaati uusia paikkoja amppelikukille, joten piti tehdä ihan tilaustyönä uusi amppeli.  Käytin tähänkin mun lemppareita, eli puunvärisiä puuhelmiä ja trikookudetta.

Tein normaalia pidemmän, joten kukka tulee nyt aika alas, sopii paremmin tuon toisen amppelin kanssa yhteen ja helpottaa myös kastelua. Puuhelmet ovat liikuteltavissa, joten ilmettä on helppo halutessaan muuttaa.







Täällä on vihdoinkin aloitettu eteisen remontti! Seinät on pakkeloitu ja inhokkivaihe edessä, eli hionta ja tuskailu sen kanssa kun sileää pintaa ei saa millään.. Toisaalta vanhassa talossa sitä on kai turha yrittääkään. Mieltä kohensi eilen huomio, jonka tein kun odottelin fysioterapiaan menoa terveyskeskuksen odotustilassa. Seinissä näkyi ihan selvästi maalin alla pakkeloinnin kohdat sielläkin! Eli ei se niin priimaa ammattilaisiltakaan aina tule :). Stressiä en siis aio ottaa, tulee sellainen kuin tulee ja onneksi mulla on seinille paljon peittojuttuja tulossa. Tapettia ja sitä lautaseinää ja yhdelle seinälle tulee rivi kenkälaatikoita. Ja eihän niitä vikakohtia todellisuudessa huomaa muut kuin itse.. ;)

Ihanaa, aurinko paistaa taas! Eilen kävin jo pikku lenkin pyörällä kokeilemassa. Lumen alta pilkottava asfaltti on kyllä pyöräihmiselle ilon paikka!

Kivaa päivää!

2 kommenttia:

  1. Tosi kivan näköinen amppeli, puuhelmet tekevät siitä persoonallisen näköisen.
    Mukavaa keskiviikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Puuhelmet jaksavat kyllä ilahduttaa mua edelleen, joka paikkaan pitää niitä laittaa ;)

      Poista