sunnuntai 29. huhtikuuta 2018

Metallitöitä

No nyt päästiin jännän äärelle, nimittäin vierailulle metalliosastolle. Koulussa oli ennen työharjoittelua projektiviikko, jolloin sai viikon ajan olla jollain toisella luokalla. Vaihtoehtoja oli runsaasti, oli valokuvausta, elementtirakentamista, piharakennusten valmistamista, puukkokurssia, cads-suunnittelua yms. Itselle oli selvää, että haluan metallipuolelle hitsaamaan! Ja sinne myös pääsin.

Viikon aikana olisi voinut tehdä vaikka mitä, mutta koska ala oli aivan vieras, jouduin koko ajan kysymään neuvoa. Siksipä tyydyin vähän pienempiin projekteihin. Tein kaksi valaisinta ja lisäksi pari kynttiläpidikettä.

Molemmat valaisimet on tehty metallilevystä ja niihin  on porattu eri kokoisia reikiä ja mankeloitu pyöreäksi. Lampun kannakkeen tein vanhasta johtokelasta, josta on tehty myös nuo kynttiläpidikkeet. Olihan se tosi mielenkiintoista. Hitsaaminen jopa jännittävää!.. Kyllä näissä tekeleissä se oma kädenjälki näkyy vahvasti. Pieniä kauneusvirheitä siellä täällä, mutta ihan oma tekemä! Olen ylpeä!

Toisen maalasin tällaisella ihanalla ruusukulta spraymaalilla. Ihan uusi tuttavuus spraymaaleissa. Tosi kaunis, metallinhohtoinen sävy!




Toinen sai ylleen saman turkoosin värin, mitä löytyy yhdestä vanhasta tuolista.


Näitä voi sitten vaihdella. Tai sitten käyttää vaikka pöytälamppuna jos ujuttaa vaikka valosarjan tuonne sisälle. Tai kynttilälyhtynä. Mikä on milloinkin fiilis.

Kynttilärenkaat ei onnistuineet ihan niin hyvin. Nämä tehty siis sellaisesta metallisesta johtokelasta ja ensi töiksi piti rälläköidä siitä kaikki ylimääräinen pois. Kyseinen työkalu tuli tutuksi! Sanoinkin opettajalle, että helpommalla olisin päässyt, kun olisin vaan ostanut renkaan kaupasta.. Mutta eihän se sitten olisi ollut ollenkaan sama asia!



Nyt sitten odotellaan näiden kanssa syksyn pimeitä iltoja ;)..

Sitä ennen nautitaan ihanasta keväästä! Lumet sitten häipyivätkin pihalta vauhdilla, vaikka luulin että meillä hiihdetään takapihalla vielä juhannuksenakin. Terassin siivous pysyykin aikataulussa! Muutenkin on keväinen suursiivous käynnissä. Ja pihalla alkaa kiireviikot myös! Paljon on tehtävää, mutta onneksi kivaa sellaista!


Mukavaa viikkoa muruset!




7 kommenttia:

  1. Upeita! Mukavaa sunnuntaita Sinulle ja ihanaa kevättä :)

    VastaaPoista
  2. Siis wau!!! Todella upeita lamppuja. Minä kyllä tykkään tuosta kynttiläpidikkeestä <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Näitä oli ihan hauska tehdä :). Kynttilänpidike oli haastava, mutta syksyn pimeinä iltoina sitten näkee miten käytännössä toimii.

      Poista
  3. Todella hienon näköinen tuo lamppu ja kynttiläteline, näyttää tosi ammattimaisesti tehdyltä. Mäkin olin juuri metallintyöstökurssilla, jossa viime kerralla tehtiin sähkösinkityksiä meidän taideteoksiin, oli kyllä todella mielenkiintoista. Pitääpä ottaa näistä inspiraatiota ensi kerroille, että voisi valmistaa ihan jotain tämän tyylistä käyttötavaraakin.

    VastaaPoista
  4. Todella nätin näköinen valaisin. Osaisinpa itsekin tehdä. Voin kyllä uskoa, että hitsaaminen on jännittävää. Itse en usko että uskaltaisin hitsata.

    VastaaPoista
  5. Kauniita käyttöesineitä! Itsekin on jonkun verran tullut tehtyä erilaisia metallihommia ja esimerkiksi juurikin muutama kynttilänjalka. Tuollainen rengasmalli on kyllä hauska. Mites tuossa lampussa, onko siinä materiaalina ohutlevy vai mikä?

    VastaaPoista