keskiviikko 30. toukokuuta 2018

Virkatut kesäperhoset

Täällä on vietetty ihanaa terassielämää ja kaikki toiminto on suuntautunut ulkoilmaan. Terassilla on luettu, nukuttu, syöty, väritetty ja myös virkattu!

Innostuin tekemään näitä samoja perhosia, mitä tein pari vuotta sitten. Ohjekin on sama, ja se löytyy täältä.  

Perhoset ovat todella nopeita tehdä ja värejä vaihtamalla saa tehtyä monenlaisia siivekkäitä. Harmikseni tuo aiemmin tehty pinkki perhonen on tällä hetkellä hukkapiilossa, mutta ehkä se vielä lepattaa jostain eteen ja pääsee myös keittiön oksalle, jossa onkin jo oikea perhosfarmi!







Joukkoon on hyväksytty myös muutama ostoperhonen. Pinkki on magneetti ja turkoosi on hiuspinni.




Aurinkoista viikon jatkoa!

sunnuntai 27. toukokuuta 2018

Diy- betonivati

Viime kesänä hankittu betonisäkki on odotellut kesäkelejä koko vuoden. Kynttilänjalkakiintiö on täynnä, joten piti keksiä jotain muuta. Terassia sisustellessa mieleen hiipi mehikasviruukku tms. Sitä siis kokeilemaan!

Tästä tuli kyllä tosi kiva! Ensimmäinen versio meni irrotusvaiheessa rikki, kun en malttanut odottaa tarpeeksi kauan. Kolme päivää ei riitä näin isolle työlle.. Toisella kertaa annoin vadin kuivua 1,5 viikkoa, koska unohdin työn varastoon.. Ehkä lyhyempikin aika olisi riittänyt, en tiedä.


Betoni oli tällaista: 


 Sekoittelin jauhetta ja vettä niin, että tulee tällainen vähän jähmeä seos.


Sitten vaan sopivaa astiaa esille ja seos sinne. Kannattaa paukutella ja ravistella astiaa lopuksi vähän, niin ilmakuplat lähtee pois ja pinnasta tulee sileämpää. 

Painoviritelmät ovatkin sitten työn tärkein juttu. Laitoin vadin päälle ämpärin ja siihen kattiloita päälle, niitä kun varastossa sattui olemaan. Kivet ovat myös hyviä, mutta nämä olivat juuri sopivan painoisia, niin niitä ei enää tarvinnut. 


Sitten vaan odotellaan.. Irrotusvaihe on aina jännittävä. Kun ei tiedä minkälainen tuotos sieltä lopulta tulee.  Jäihän tuohon vähän koloa, mutta ovat sisäpuolella, niin eivät haittaa.





En saanut säkkiä vieläkään loppumaan, joten ehkä teen vielä jotain.. mutta mitä ??..

keskiviikko 23. toukokuuta 2018

Tuunatut magneetit

Onko sinulla ns. sälälaatikko? Laatikko, josta voi löytää mitä vain? Ja jonne säilötään pikkutavarat joita ei jaksa tai ehdi viedä omalle paikalleen? Ja sitten tulee se siivouspuuska ja koko laatikon sisältö tekisi mieli tyhjentää roskiin..

Mulla lojui kyseisessä laatikossa rumat ja kuluneet muovimagneetit. Ajattelin ensin ottaa magneettiosan talteen, mutta miksipä ei tuunaisi koko komeutta!  Mitäpä ei maali pelastaisi ja niin musta kalkkimaali pääsi taas töihin!

Kyllähän näistä tuli niin hienot, että pääsivät oitis keittöön jääkaapin oveen.


Varsin osuva lause kortissa, vai mitä?

Tällaiset magneetit olivat ennen maalausta. 


Ja tällä maalasin.


Työharjoittelukin loppuu ihan kohta. Huomenna on viimeinen päivä remonttifirmassa ja olipa onni, että tuonne menin/pääsin. Olen oppinut valtavasti kaikkea ja kaksi näyttöäkin sain suoritettua!

Ensi viikko mulla on vapaata ja sitten alkaakin taas lasten hoito. Oikeastaan vähän odotankin jo kyseistä hommaa pitkän tauon jälkeen! Muistankohan vielä miten homma toimii.. ? ;)

Aurinkoista keskiviikkoa!


sunnuntai 20. toukokuuta 2018

Koiran kesäpesä

Vinttikissa on vallan nautiskellut kesäkeleistä ja bloggaus on jäänyt taka-alalle.. Kesä muutenkin menee vähän harvemmilla postauksilla. On niin paljon kaikenlaista puuhaa niin kuin varmaan teilläkin. Kesä menee myös lähes kokonaan töitten merkeissä. Koulu loppuu parin viikon päästä ja sitten palaan entisiin hommiin kesän ajaksi. Lomaviikon pidän vasta elokuussa, joten kiirettä pitää. Yritän kuitenkin nauttia valoisista illoista ja toivottavasti myös lämpötilat olisivat toista kuin viime kesänä. Alku on ainakin lupaava!

Kesäfiilis valtasi minut myös eläintarvikekaupassa. Katselin koiralle petiä netistä, kun en nyt ollut tyytyväinen niihin omiin tekeleisiin, mitä koiralle olen yrittänyt tehdä. Kauppaan mennessä mulla oli kriteerit mielessä. Karvapäällysteinen, neliskulmainen peti, jossa on irrotettava tyynyosa. Värinä harmaa tai ruskea.

Kotiin lähti pyöreä, keltainen kiinteätyynyinen peti! Joskus pitää mennä fiilis edellä. Onhan se aivan vallattoman ihana!




Ilmat ovat tosiaan hellineet! Pihalla on kevään työleiri meneillään. Ollaan tehty mansikkamaa, istutettu omenapuu, haravoitu, kannettu puita liiteriin, kitketty rikkaruohoja, siirretty pensaita ja suunniteltu aidan tekoa. Ihanaa ja samalla aika raskasta puuhaa. En ole mikään puutarhavelho. joten pienikin onnistuminen palkitsee sitten kyllä. Mansikkamaa on ihan huippujuttu! Meidän pihalla alkaa olemaankin jo vaikka mitä syötävää. Mansikan lisäksi löytyy viinimarjapensaita, vadelmaa, omenaa, raparperia, tomaattia, salaattia ja  hernettä.

Tänään ohjelmistossa on vähän lisää puutarhahommia (kohta valmista!), lasten urheilukisoja, ehkä pyöräilyä ja ensi viikolla olevien näyttöjen viimeistelyä. Ne kun menee läpi, niin sitten ollaan opiskelussakin jo voiton puolella!

perjantai 11. toukokuuta 2018

Terassin sisustus

Kylläpä ilmat meitä nyt hellii! Aivan meinaa pää mennä pökkyrälle tuolla auringonpaisteessa.. Terassisisustus on ajankohtainen varmasti monelle teistä. Niin mullekin. Kaipailisin terassille kovasti jotain uutta. Kauan ovat olleet samat jutut siellä ja mieli kaipaisi vaihtelua..

Pyörittelin kalusteita ympäriinsä, mutta mikään muu järjestys ei oikein tuntunut omalta, joten samalla kaavalla taas mennään. Olisin halunnut hankkia sellaisen ihanan pesämäisen riipputuolin itselleni, mutta eihän se minnekään mahdu!

Grillikatos odottaa tekijäänsä ja saa odottaa varmaan ensi vuoteen. Mies loukkasi jalkansa ja hänestä ei apumieheksi mulle ole ja uskallus ei riitä yksin alkaa tekemään.. Sinne olisi saanut laitettua tuon kiikun tai pöydän, niin olisi tullut tilaa. Tekstiilejä ja tunnelmaa haluaisin kuitenkin päivittää ja ajatuksissa olisi tuoda vähän tropiikkia terassille..

Tuleva tyyli voisi olla jotain tällaista:



sunnuntai 6. toukokuuta 2018

Unelmien lokerokaappi

Nyt tulee pientä hehkutusta.. Yksi sisustushaave on käynyt toteen ja olen siitä todella onnellinen!

Kyseessä on kouluista tuttu lokerokaappi. Olen haaveillut moisesta niin kauan kuin muistan ja nyt se nököttää tuolla meidän makkarissa ja kätkee sisäänsä uskomattoman määrän tavaraa!

Ihan yksinkertainen juttu kaapin saaminen ei ollut, mikä lisää vielä entisestään mun onnen tunnetta siitä, että kaappi on vihdoinkin mulla! Matkan varrella meinasi jo usko loppua, sillä kaappi teki matkaa mun luokse puoli vuotta! Bongasin hyljätyn lokerikon siis jo viime vuoden puolella. Kyselin kaapin perään ja tuntui et eihän sitä nyt noin vaan saa ottaa, vaikka roskakuormassa olikin.. Kyselin vääriltä tyypeiltä.  Jokin aika sitten kysyin vielä kerran kaapin kohtaloa, kun se edelleen siinä mun silmien edessä odotteli.. Tällä kertaa kysyin oikealta henkilöltä ja parin päivän päästä kaappi oli mulla, hyvässä hoidossa, odottamassa uutta, upeaa elämäänsä.

Kaikeksi onneksi kaappi oli hyvässä kunnossa, vaikka oli ulkosalla katoksen alla odotellut useamman kuukauden.  Ei nyt priima, mut sellainenhan ei mulle edes kelpaa..

Alkuun mietin, että kyllähän tämä nyt tuunausta vähän kaipaa, mutta nyt kun on ollut tuossa jo muutaman viikon, alkaa se istumaan sisustukseen ihan noinkin. Muutamassa kaapin ovessa on tuollainen metallipidike, johon on kätevä laittaa kuvia kiinni ja pitää vaihtuvaa taidenäyttelyä.

Melkein kaikissa lokeroissa oli avainkin mukana. Tänne voi siis kätkeä vaikka salaisuuksia... Nyt siellä on meidän liinavaatteet, useampi pino sisustuslehtiä, cd-levyt, dvd-leffat ja ompa siellä pari luukkua vielä tyhjänäkin.

Ai että se on ihana!!





Makkarin värimaailma on kyllä nyt aika sekava. Monen sävyistä ruskeaa ja beigeä on nyt vähän liikaa.. Kävin jo rautakaupan myyjän juttusilla ja mietittiin tuohon päätyseinälle uutta sävyä. En vielä paljasta, mikä sävy se on, mietityttää niin koko maalaus vaikka tiedän, että se sopisi tuohon.

Millä värillä sinä seinän maalaisit?


keskiviikko 2. toukokuuta 2018

Vekkimaljakot ja ripaus vihreää

Olin malttamaton ja yritin jouduttaa vielä hieman kevään tuloa. Hain muutaman oksan angervopensaasta maljakkoon ja eihän siihen kauaa mennyt, kun jo alkoi vihertää!

Maljakkona on kirpparilta ostettu vekkimaljakko, jonka maalasin ihanalla uudella tuttavuudella, eli ruusukulta spraymaalilla. Oli ennen kerman vaalea, lähes beige. Onhan se nyt selkeästi joukon kunkku!


Vappuna pääsin kuin pääsinkin sisustamaan vähän terassia! Toivoin, että olisin saanut sinne mahtumaan yhden kivan jutun, mutta taitaa jäädä haaveeksi.. Myös värimaailmaa haluaisin vähän vaihtaa. Turkoosi oli viime kesänä ja sitä ennen pinkkiä. Minut tuntien jotain tosi hillittyä ja harmonistahan sinne taaskin tulee.. ;D